SANT - etusivulle
 

TV-kanavien lähetystaajuuksiin muutoksia pääkaupunkiseudulla

Taajuusmuutokset edellyttävät korjauksia taloyhtiöiden yhteisantennijärjestelmiin.

  

Digitan antenniverkon 700 MHz:n taajuusalue siirtyy poliittisen päätöksen mukaisesti langattoman laajakaistan käyttöön. Espoon TV-aseman D-, E- ja H-kanavanippujen kanavien – kuten Jim, Kutonen ja TV5 – taajuusmuutostyöt alkavat 8.9. Lisäksi useiden maksullisten kanavien taajuudet muuttuvat. Muutostöiden aikana ohjelmia lähetetään rinnakkain uudella ja vanhalla taajuusalueella 10.10. saakka.

Espoon Latokaskessa sijaitsevan päälähetysaseman masto kohoaa 326 metrin korkeuteen. Aseman peittoalueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä Tammisaaresta Porvooseen ulottuvalla alueella. Viestintäviraston arvion mukaan heistä noin puolet vastaanottaa TV-lähetyksiä antenniverkon kautta.

Antenniverkon lähetyksiä seuraavissa omakotitaloissa kanavat voi virittää tänä aikana itse uudelle taajuusalueelle television ja digiboksin kanavahausta, mutta taloyhtiöiden ja muiden suurten kiinteistöjen yhteisantennijärjestelmien säätäminen edellyttää antenniasentajan kutsumista paikalle. Taajuusmuutos saattaa edellyttää myös yhteisantennijärjestelmän keskusvahvistimen uusimista.

Pääkaupunkiseudulla toimivan Taloverkko Oy:n toimitusjohtaja Hannu Liimataisen ja antenniasentaja Juha Girsenin mukaan isommissa, ammattilaisten isännöimissä taloyhtiöissä taajuusmuutoksesta aiheutuvat korjaukset on tehty jo suurelta osin valmiiksi, mutta varsinkin pienemmistä rivitaloyhtiöistä on tullut viime aikoina runsaasti soittoja.

– Muutostöiden yhteydessä meidän tavoitteenamme on ollut tarkastaa, että taloyhtiössä voidaan vastaanottaa kaikki kanavat, mitä mahdollista. Tässä vaiheessa isompia muutostöitä ei välttämättä ehditä kuitenkaan enää tekemään ennen taajuuksien vaihtumista, Hannu Liimatainen ja Juha Girsen kertovat.

Niin ikään pääkaupunkiseudulla toimivan Sähkö-Huhta Oy:n antenniasentaja Jarmo Salolla on riittänyt kiireitä jo useamman viikon ajan.

– Minulla ja meidän toisella antenniasentajalla alkaa olla jo kolmesataa kohdetta sovittuna kalenterissa rinnakkaislähetysten ajaksi. Aika vauhdikkaasti saa mennä paikasta toiseen, Jarmo Salo kertoo.

Muutokset eivät vaikuta kaapelitelevisioverkon kiinteistöihin tai pelkästään IPTV-lähetyksiä seuraaviin taloyhtiöihin.
 
 

Lisätietoja:
 
Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n taajuusmuutossivut
Digitan taajuusmuutossivut
Viestintäviraston taajuusmuutossivut

 
Lisätietoja tiedotusvälineille:

Hannu Liimatainen, Taloverkko Oy:n toimitusjohtaja
Puh. 010 5482 810
hannu.liimatainen@taloverkko.fi

Tauno Hovatta, Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n toiminnanjohtaja
Puh. 09 5476 1604
tauno.hovatta@sant.fi

 

Uudenmaan pätevät antenniurakoitsijat

 
  
   
Kanavat, joihin Espoon lähetinaseman taajuusmuutokset vaikuttavat (lähde; www.digita.fi/kuluttajille/karttapalvelu):

Kanavanippu D:
Animal Planet
C More Hits
Disney
Eurosport
Investigation Discovery
MTV Fakta
MTV Sport
National Geographic Channel
Nelonen Pro
Viasatin kanavat
   
Kanavanippu E:
Jim
Kutonen
Discovery Channel
Eurosport
MTV
Nelonen Prime
Nelonen Maailma
Nelonen Nappula
Nick Jr.
TV5
 
Kanavanippu H:
AlfaTV HD
Estradi HD

   

Tulostusversio

Lehdistökuvia (klikkaa kuva suuremmaksi):

  

Klikkaa kuva suuremmaksi = Taloverkko Oy:n antenniasentaja Juha Girsen tarkasti espoolaisen rivitaloyhtiön vanhojen antennien kunnon. Keskellä oleva suuri antenni on vanha Viron kanavien vastaanottoantenni.
   

Klikkaa kuva suuremmaksi =Pääkaupunkiseudulla toimivan Sähkö-Huhta Oy:n antenniasentaja Jarmo Salo vaihtoi espoolaisen taloyhtiön antennivahvistimen uuteen. Tavallisen ihmisen silmään kädessä oleva vanha ja kaappiin kiinnitetty uusi vahvistin näyttävät varsin samanlaisilta, mutta ammattilainen näki heti, ettei vanhaa vahvistinta pysty virittämään uudelle taajuusalueelle.
     

Klikkaa kuva suuremmaksi = Taloyhtiöiden yhteisantennivahvistimien tarkastus edellyttää ammattilaisten mittalaitteita. Digilähetysten tasoa mitatessa tärkein suure on bittivirheitä kuvaava modulaatiovirhesuhde eli MER-luku.
      

Klikkaa kuva suuremmaksi = Taloverkko Oy:n antenniasentaja Juha Girsenin ja toimitusjohtaja Hannu Liimataisen mukaan pääkaupunkiseudulla on siirrytty jo pitkälti teräväpiirtolähetysten katseluun. Muutamaa satunnaista katvealuetta lukuun ottamatta HD-kuvan saa näkymään häiriöttömästi kaikkialla Uudenmaan alueella.