Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry
 

HD ja uudet satelliitti-tv-palvelut esillä antennialan tekniikkapäivässä

SANT ry:n perinteinen antennialan tekniikkapäivä kokosi jälleen yhteen alan toimijat. Tämänvuotisena teemana oli antennivastaanotto kehittyy. Painopisteenä oli maanpäällisen verkon HD-verkkoliiketoiminnan käynnistyminen sekä satelliitti- ja IP-verkon tv-jakelun kehitysnäkymät. Tilaisuus järjestettiin 12.11.2009 Hyvinkäällä.

Antennialan tekniikkapäivä pidettiin 12.11.2009 Hyvinkäällä. Paikalla oli yli 80 henkilöä edustaen alan eri toimijoita. (kuva: Veli-Matti Yli-Kätkä)

Viestintäneuvos Antti Kohtala LVM:stä kertoi HD-verkkotoimilupien ehdoista ja maanpäällisen televisiotoiminnan asemasta ja kehitysnäkymistä. Kaikki maanpäällisen televisiotoiminnan toimiluvat, lukuunottamatta kanavanippua E, ovat voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Verkkotoimilupien jatkosta joudutaan päättämään hyvissä ajoin ennen tätä. Vuoden 2010 loppuun mennessä käynnistyvien HD-koelähetysten kokemuksia odotetaan mielenkiinnolla.

Tilaisuudessa kuultiin myös DNA Oy:n puheenvuoro HD-verkkoliiketoiminnasta sekä Digita Oy:n puheenvuoro DVB-T2-siirtojärjestelmästandardoinnin tilanteesta.

Satelliittipalvelujen kehitysnäkymistä kuultiin Telenor Broadcast'n asiantuntijapuheenvuoro. Canal Digital Oy:n, Finnsat Verkkotuotteet Oy:n ja Laatuantenni Oy:n asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltiin satelliittipalvelujen jakelua taloverkoissa.

Maxisat Oy:n asiantuntijapuheenvuorossa käsiteltiin IP-verkon tv-palveluja ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia antenniverkon täydentäjänä. Säteilyturvallisuuskeskuksen asiantuntija kertoi varotoimenpiteistä liittyen työskentelyyn tukiasemien läheisyydessä.

Tilaisuuden luentoalustukset löytyvät SANT:n jäsensivuilta kohdasta Luentomateriaalit.

Sant 18.11.2009

Siirry sivun alkuun