SANT - etusivulle

9.12.2009

Vuoden 2010 loppuun mennessä käynnistyvät HD-koelähetykset edellyttävät VHF-antennia

DNA Oy julkisti HD-pilotin

DNA Oy käynnisti maanpäällisen verkon HD-koelähetykset 8.12.2009 Lahden Radiomäellä pidetyn avaustilaisuuden yhteydessä. Julkisena koelähetyksenä on ensimmäistä kertaa käytössä DVB-T2 (MPEG4) -signaali VHF-taajuudella.

Nyt käynnistyneen pilottiverkon tukiasema sijaitsee noin 150 metrin korkeudessa Lahden Radiomäen mastossa peittoalueen säteen ollessa noin 50 km. Lahden pilotissa käytetään DVB-T2 (MPEG4) -siirtotapaa. Kokeiluun oli saatu kaksi DVB-T2 -pilottisovitinta, jotka ovat tiettävästi ainoat olemassa olevat laitteet tällä hetkellä Suomessa. "Toimiluvan mukaisia kaupallisia DVB-T2 -päätelaitteita odotetaan kauppoihin viimeistään syksyllä 2010", totesi projektipäällikkö Juhani Simpanen avajaistilaisuudessa.

Seuraava DNA:n pilotti käynnistyy tammikuun lopulla 2010 pääkaupunkiseudulla, jolloin testataan 4 lähettimen verkkoa. Pääkaupunkiseudun pilottiverkon kuuluvuusalueella asuu noin 1,25 miljoonaa asukasta. Tukiasemat sijoitetaan varsin mataliin mastoihin (36-80 m) ja lähetystehot ovat huomattavasti pienemmät kuin Lahden pilotissa. Kokeilut jatkuvat pääkaupunkiseudulla ja Lahden alueella Vancouverin olympialaisten aikaan (12.-28.2.2010), jolloin on mahdollisuus vastaanottaa YLEn olympialähetyksiä teräväpiirtona DVB-T (MPEG4) -laitteilla. Pääkaupunkiseudun pilotti näyttäisi edellyttävän monien olemassa olevien VHF-antennien uudelleensuuntauksen.

 

Siirry sivun alkuun

Tulostusversio

 

2013

22.5.2013
Jäsentiedote 2/2013 toukokuu

3.5.2013
MTV3 HD-KANAVA VHF-VERKOSSA MM-KISOJEN AJAN VAPAASTI

2.5.2013
DNA ostaa PlusTV:n

21.3.2013
Tilaajavastuu.fi - Luotettava Kumppani

28.2.2013
Jäsentiedote 1/2013 helmikuu

7.2.2013
Television katsominen kasvussa

2012

19.12.2012
Jäsentiedote 5/2012 joulukuu

14.12.2012
@450-verkon teknologiamuutoksesta paikoin häiriöitä

16.11.2012
Antenniala katsoo tulevaisuuteen

7.11.2012
Suuri televisio vaatii laadukkaan antennijärjestelmän

28.9.2012
Viestintäviraston infoa radiohäiriöistä

26.9.2012
Jäsentiedote 4/2012 Syyskuu

12.9.2012
Antennialan tekniikkapäivä 8.11.2012

15.7.2012
SANTin jäsenet vierailivat Anga Cable -messuilla

27.6.2012
Jäsentiedote 3/2012 kesäkuu

15.6.2012
HDTVopas.fi -sivusto avattu

6.6.2012
DNA käynnisti VHF Pro -verkoston

1.6.2012
Pientalon antenniopas päivitetty 6/2012

25.5.2012
Teräväpiirto vallitsevaksi 2017

15.5.2012
Jäsentiedote 2/2012 toukokuu

3.5.2012
PlusTV HD-aikaan syksyllä

5.4.2012
MM-kiekkolähetykset myös teräväpiirtona

27.3.2012
TV Viihde lopettaa

17.2.2012
Jäsentiedote 1/2012

3.2.2012
Television asema edelleen vahva

5.1.2012
Langattomaan laajakaistaan tehoa lisäantennilla

2011

13.12.2011
Jäsentiedote 5/2011

9.12.2011
DNA:n lähetinverkko laajenee

2.11.2011
Pientalon antenniopas päivitetty 11/2011

29.9.2011
Jäsentiedote 4/2011

13.9.2011
Digitan DVB-H-jakelu loppuu, tilalle DVB-T2-palveluja

26.8.2011
YLE HD maksutta DNA:n verkossa

12.8.2011
DNA:n antenni-tv-info

22.6.2011
Jäsentiedote 3/2011

13.5.2011
Jäsentiedote 2/2011

4.5.2011
YLE käynnisti HD-lähetykset

29.4.2011
Maksu-tv-operaattorit noudattavat korttilinkitystä

31.3.2011
VHF C DNA:lle, Anvian verkkoihin ohjelmalupia

30.3.2011
YLE:n HD-lähetykset käyntiin kevään aikana

21.3.2011
Antenna Ready HD laitehyväksyntä käynnissä

4.3.2011
Jäsentiedote 1/2011 (maaliskuu)

1.2.2011
3D-TV.fi aloittaa testilähetykset antenni-tv-verkossa

25.1.2011
Anvian HD-testilähetykset käynnissä

10.1.2011
Antenni-tv:n kanavapaikkanumerointi muuttuu

2010

2.12.2010
Jäsentiedote 5/2010 (joulukuu)

29.11.2010
DNA:n HD-koelähetyksiä maksutta joulukuussa

18.11.2010
Pientalon antenniopas rakentajalle ja remontoijalle

16.11.2010
Anvian HD-testit käynnistyvät

12.10.2010
DNA:n lähetinverkkoa asennetaan

14.9.2010
DNA rakentaa oman VHF-verkon

9.9.2010
Muutoksia verkkotoimilupiin

6.9.2010
Jäsentiedote 4/2010 (syyskuu)

2.9.2010
F-kanavanippuun 11 ohjelmistolupahakemusta

26.8.2010
Digita sopimukseen YLEn ja MTV Median kanssa

23.6.2010
DNA-Welho -järjestelyllä ei vaikutusta toimilupiin

21.5.2010
Jäsentiedote 3/2010

17.5.2010
LVM toivoo alalta aktiivisuutta

15.4.2010
Monipalveluverkot -pikaopas uudisrakentajalle ja kunnostajalle

9.4.2010
F- ja HD3 -kanavapakettien verkkotoimiluvat Anvia Oyj:lle

26.3.2010
Ohjelmistotoimiluvat seitsemälle HD-kanavalle

23.3.2010
Antennivastaanoton uudet näkymät

8.3.2010
Jäsentiedote 2/2010 (maaliskuu)

3.3.2010
Hyödynnä jäsenlogoa

18.1.2010
HD-testilähetyksiä olympialaisista maanpäällisessä verkossa

13.1.2010
Jäsentiedote 1/2010 (tammikuu)

2009

15.12.2009
Jäsentiedote 5/2009 (joulukuu)

9.12.2009
DNA Oy julkisti HD-pilotin

18.11.2009
HD ja satelliittipalvelut esillä antennialan tekniikkapäivässä

14.10.2009
Kanavanippu F:n ja HD3:n verkkotoimilupahaut käynnistymässä

8.10.2009
Digitan maanpäällisen verkon toimiluville jatkoaikaa vuoteen 2016

8.10.2009
Teräväpiirtolähetysten ohjelmistolupien haku käynnistyi

16.9.2009
Jäsentiedote 4/2009 (syyskuu)

31.8.2009
Antenniala odottavaisena HD:n suhteen

6.7.2009
Jäsentiedote 3/2009 (Heinäkuu)

25.6.2009
HD toimiluvat DNA Oy:lle

22.6.2009
Kaksi uutta kanavaa E-kanavanippuun

15.6.2009
NorDig määritteli vaatimukset DVB-T2 -päätelaitteille

11.6.2009
Kotitalouksien HD-antennivalmiudet hyvät

27.5.2009
Jäsentiedote 2/2009 (toukokuu)

12.5.2009
Neljä hakijaa HD-toimiluville

27.4.2009
Raimo Perämaa kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi

19.3.2009
Maanpäällisen verkon HD-toimilupien haku käynnistyi

5.3.2009
E-kanavanippuun tulossa 2 uutta kanavaa

18.2.2009
Jäsentiedote 1/2009 (helmikuu)

5.2.2009
SANT ry:n kuvallinen henkilökortti uusittu

3.2.2009
YLE Teema ja Urheilukanava uusille kanavapaikoille

2008

15.12.2008
Jäsentiedote 5/2008 (Joulukuu)

20.11.2008
Antennialan tekniikkapäivässä HD vahvasti esillä

16.10.2008
Ministeriö käynnisti HD-kanavien hakuprosessin

17.9.2008
Jäsentiedote 4/2008

11.9.2008
SANT:n internet-sivusto uudistui

4.9.2008
Kotitalousvähennys laajenee antenniasennuksiin

20.8.2008
Kanavanippu E:hen uusi valtakunnallinen tv-kanava