SANT - etusivulle

17.5.2010

LVM toivoo alalta aktiivisuutta

Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti seminaarin televisioverkkokilpailusta 12.5.2010 Helsingissä. Tilaisuudessa käsiteltiin maanpäällisen verkon tv-verkkotoiminnan kilpailun käynnistymistä. Paikalla oli edustettuna kaikki alan keskeiset toimijat operaattoreista antenniurakoitsijoihin ja laitetoimittajiin.

Kuva: Digita

LVM näkee tärkeänä maanpäällisen verkon kilpailun lisäämisen. Useamman verkko-operaattorin järjestelmä mahdollistaa edulliset ja laadukkaat palvelut loppuasiakkaille. Uusina haasteina nähdään mm. vaativammat antenniasennukset sekä päätelaitesaatavuus, totesi Juhapekka Ristola LVM:stä.

Maanpäällisen verkon ohjelmistolupien määrittelyn kulmakivenä on ollut monipuolisen sisältötarjonnan turvaaminen. Maanpäälliseen jakeluun on nyt varattu valtakunnalliset kanavapaketit A, B, C, E, F, HD1 ja HD2. Nykyiset toimiluvat ovat pääsääntöisesti voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Sen jälkeiseen tilanteeseen vaikuttavat mm. tekninen kehitys sekä sisältötarjonta. Käynnistymässä olevien teräväpiirtokoelähetysten etenemistä seurataan tiiviisti. Valtakunnallisen kanavanippu F:n ja alueellisen kanavanippu HD3:n ohjelmistotoimilupien päätökset mennevät syksyyn 2010, kertoi Kristiina Pietikäinen LVM:stä.

SANT:n puheenjohtaja Martti Kemppi korosti puheenvuorossaan asianmukaisen antenniasennuksen merkitystä. Uusien kanavanippujen käynnistymisestä, lähetystekniikasta ja kattavuudesta tarvitaan hyvissä ajoin tietoa, jotta osataan varautua mm. antennien uudelleensuuntaukseen tai uudisasennuksiin.

LVM toivoo alan toimijoilta aktiivisuutta ja yhteistyövalmiutta, jotta maanpäällisen verkon lisääntyvän palvelutarjonnan mukanaantuomat haasteet mm. antennivastaanotossa saadaan hoidettua. LVM seuraa tilanteen kehittymistä, totesi lopuksi LVM:n ylijohtaja Liisa Ero.

 

Siirry sivun alkuun

Tulostusversio

 

2013

22.5.2013
Jäsentiedote 2/2013 toukokuu

3.5.2013
MTV3 HD-KANAVA VHF-VERKOSSA MM-KISOJEN AJAN VAPAASTI

2.5.2013
DNA ostaa PlusTV:n

21.3.2013
Tilaajavastuu.fi - Luotettava Kumppani

28.2.2013
Jäsentiedote 1/2013 helmikuu

7.2.2013
Television katsominen kasvussa

2012

19.12.2012
Jäsentiedote 5/2012 joulukuu

14.12.2012
@450-verkon teknologiamuutoksesta paikoin häiriöitä

16.11.2012
Antenniala katsoo tulevaisuuteen

7.11.2012
Suuri televisio vaatii laadukkaan antennijärjestelmän

28.9.2012
Viestintäviraston infoa radiohäiriöistä

26.9.2012
Jäsentiedote 4/2012 Syyskuu

12.9.2012
Antennialan tekniikkapäivä 8.11.2012

15.7.2012
SANTin jäsenet vierailivat Anga Cable -messuilla

27.6.2012
Jäsentiedote 3/2012 kesäkuu

15.6.2012
HDTVopas.fi -sivusto avattu

6.6.2012
DNA käynnisti VHF Pro -verkoston

1.6.2012
Pientalon antenniopas päivitetty 6/2012

25.5.2012
Teräväpiirto vallitsevaksi 2017

15.5.2012
Jäsentiedote 2/2012 toukokuu

3.5.2012
PlusTV HD-aikaan syksyllä

5.4.2012
MM-kiekkolähetykset myös teräväpiirtona

27.3.2012
TV Viihde lopettaa

17.2.2012
Jäsentiedote 1/2012

3.2.2012
Television asema edelleen vahva

5.1.2012
Langattomaan laajakaistaan tehoa lisäantennilla

2011

13.12.2011
Jäsentiedote 5/2011

9.12.2011
DNA:n lähetinverkko laajenee

2.11.2011
Pientalon antenniopas päivitetty 11/2011

29.9.2011
Jäsentiedote 4/2011

13.9.2011
Digitan DVB-H-jakelu loppuu, tilalle DVB-T2-palveluja

26.8.2011
YLE HD maksutta DNA:n verkossa

12.8.2011
DNA:n antenni-tv-info

22.6.2011
Jäsentiedote 3/2011

13.5.2011
Jäsentiedote 2/2011

4.5.2011
YLE käynnisti HD-lähetykset

29.4.2011
Maksu-tv-operaattorit noudattavat korttilinkitystä

31.3.2011
VHF C DNA:lle, Anvian verkkoihin ohjelmalupia

30.3.2011
YLE:n HD-lähetykset käyntiin kevään aikana

21.3.2011
Antenna Ready HD laitehyväksyntä käynnissä

4.3.2011
Jäsentiedote 1/2011 (maaliskuu)

1.2.2011
3D-TV.fi aloittaa testilähetykset antenni-tv-verkossa

25.1.2011
Anvian HD-testilähetykset käynnissä

10.1.2011
Antenni-tv:n kanavapaikkanumerointi muuttuu

2010

2.12.2010
Jäsentiedote 5/2010 (joulukuu)

29.11.2010
DNA:n HD-koelähetyksiä maksutta joulukuussa

18.11.2010
Pientalon antenniopas rakentajalle ja remontoijalle

16.11.2010
Anvian HD-testit käynnistyvät

12.10.2010
DNA:n lähetinverkkoa asennetaan

14.9.2010
DNA rakentaa oman VHF-verkon

9.9.2010
Muutoksia verkkotoimilupiin

6.9.2010
Jäsentiedote 4/2010 (syyskuu)

2.9.2010
F-kanavanippuun 11 ohjelmistolupahakemusta

26.8.2010
Digita sopimukseen YLEn ja MTV Median kanssa

23.6.2010
DNA-Welho -järjestelyllä ei vaikutusta toimilupiin

21.5.2010
Jäsentiedote 3/2010

17.5.2010
LVM toivoo alalta aktiivisuutta

15.4.2010
Monipalveluverkot -pikaopas uudisrakentajalle ja kunnostajalle

9.4.2010
F- ja HD3 -kanavapakettien verkkotoimiluvat Anvia Oyj:lle

26.3.2010
Ohjelmistotoimiluvat seitsemälle HD-kanavalle

23.3.2010
Antennivastaanoton uudet näkymät

8.3.2010
Jäsentiedote 2/2010 (maaliskuu)

3.3.2010
Hyödynnä jäsenlogoa

18.1.2010
HD-testilähetyksiä olympialaisista maanpäällisessä verkossa

13.1.2010
Jäsentiedote 1/2010 (tammikuu)

2009

15.12.2009
Jäsentiedote 5/2009 (joulukuu)

9.12.2009
DNA Oy julkisti HD-pilotin

18.11.2009
HD ja satelliittipalvelut esillä antennialan tekniikkapäivässä

14.10.2009
Kanavanippu F:n ja HD3:n verkkotoimilupahaut käynnistymässä

8.10.2009
Digitan maanpäällisen verkon toimiluville jatkoaikaa vuoteen 2016

8.10.2009
Teräväpiirtolähetysten ohjelmistolupien haku käynnistyi

16.9.2009
Jäsentiedote 4/2009 (syyskuu)

31.8.2009
Antenniala odottavaisena HD:n suhteen

6.7.2009
Jäsentiedote 3/2009 (Heinäkuu)

25.6.2009
HD toimiluvat DNA Oy:lle

22.6.2009
Kaksi uutta kanavaa E-kanavanippuun

15.6.2009
NorDig määritteli vaatimukset DVB-T2 -päätelaitteille

11.6.2009
Kotitalouksien HD-antennivalmiudet hyvät

27.5.2009
Jäsentiedote 2/2009 (toukokuu)

12.5.2009
Neljä hakijaa HD-toimiluville

27.4.2009
Raimo Perämaa kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi

19.3.2009
Maanpäällisen verkon HD-toimilupien haku käynnistyi

5.3.2009
E-kanavanippuun tulossa 2 uutta kanavaa

18.2.2009
Jäsentiedote 1/2009 (helmikuu)

5.2.2009
SANT ry:n kuvallinen henkilökortti uusittu

3.2.2009
YLE Teema ja Urheilukanava uusille kanavapaikoille

2008

15.12.2008
Jäsentiedote 5/2008 (Joulukuu)

20.11.2008
Antennialan tekniikkapäivässä HD vahvasti esillä

16.10.2008
Ministeriö käynnisti HD-kanavien hakuprosessin

17.9.2008
Jäsentiedote 4/2008

11.9.2008
SANT:n internet-sivusto uudistui

4.9.2008
Kotitalousvähennys laajenee antenniasennuksiin

20.8.2008
Kanavanippu E:hen uusi valtakunnallinen tv-kanava