Digitan maanpäällisen verkon toimiluville jatkoaikaa vuoteen 2016

Valtioneuvosto on myöntänyt verkkotoimiluvat televisiotoiminnan kanavanippuihin A, B ja C Digita Oy:lle. Myönnettyjen toimilupien ehdoissa on varmistettu, että televisio-ohjelmien jakelussa käytetään nykyisiä lähetys- ja pakkausstandardeja ainakin vuoden 2016 loppuun.

Televisiolähetysten näkyvyyden kannalta merkittävän parannuksen tuovat toimilupiin lisätyt ehdot kanavien näkyvyyden varmistamisesta ja parantamisesta. Digita on velvollinen järjestämään valtakunnallisten kanavien näkyvyyden uusille yli 50 asukkaan katvealueille. Lisäksi kanavanippu C:n näkyvyysalueen parantamiseksi yhtiön on rakennettava 92 uutta täytelähetintä 31.12.2010 mennessä.

Kanavanipuissa A, B ja C välitetään maksuttomat maanpäälliset televisiokanavat sekä suuri osa maksullisista kanavista. Tällä hetkellä voimassaoleva verkkotoimilupa A, B ja C -kanavanippuihin on Digitalla ja se on voimassa 31.9.2010 saakka. Uudet toimiluvat myönnettiin ajalle 1.9.2010 - 31.12.2016. Lupien toimialue kattaa koko maan lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa. Toimilupia hakivat Digita Oy ja ruotsalainen Teracom AB.

Lisätietoja LVM:n tiedotteesta 8.10.2009.


 

 

8.10.2009