Taloyhtiöiden varauduttava ajoissa taajuusmuutoksiin


Antenniverkossa tehdään vuosina 2015–2016 tv-lähettimien taajuusmuutoksia, jotka edellyttävät muutostöitä yhteisantennijärjestelmissä. Taloyhtiöiden on syytä olla ajoissa liikkeellä, jotta antenniurakoitsijoita riittää kaikkiin yhteisantennikiinteistöihin, ennen kuin tv-kuva pimenee.

Lähetystaajuuksien muutos edellyttää yhteisantennijärjestelmän päävahvistimen säätämistä ja useimmiten myös uusimista. Samalla kannattaa varmistaa myös VHF-vastaanoton toimivuus. Kuvassa antenniurakoitsija Ari Salminen suuntaa järvenpääläisen taloyhtiön VHF-antennin kohti lähintä DNA:n lähetinmastoa.


Digitan operoimassa UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkossa käynnistyvät lähetystaajuuksien muutostyöt heinäkuun lopussa. Muutokset vuoden 2015 aikana aloitetaan Pohjois-Suomessa ja osittain myös Keski-Suomessa.

Muutokset tehdään, koska television antenniverkon hyödyntämä niin sanottu 700 MHz:n taajuusalue (kanavat tv-49–60) siirtyy vuoden 2017 alussa langattoman laajakaistan käyttöön. Uudistuksella valmistaudutaan myös DVB-T2 -teräväpiirtolähetysten laajempaan käyttöönottoon.

Järvenpääläisen antenniurakoitsijan ja Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n puheenjohtajan Martti Kempin mukaan lähetystaajuuksien muutokset edellyttävät yhteisantennikiinteistöissä päävahvistimen ja antennien tarkastamista ja tarvittaessa uudistamista. Samassa yhteydessä kannattaa tarvittaessa tehdä myös VHF-antennin uudisasennus tai uudelleensuuntaus lähimpään DNA:n lähetinmastoon.

–Useissa kohteissa joudutaan vaihtamaan päävahvistin. Vanhat vahvistimet eivät mahdollista kaikkien nyt lähetyksessä olevien UHF- ja VHF-kanavien välittämistä, koska ne eivät olleet edellisessä muutosrumbassa käytössä, Kemppi kertoo.

Kempin mukaan kaikki nykyään tarjolla olevat yhteisantennivahvistimet ovat rakenteeltaan ohjelmoitavia, jolloin laitteen eri UHF-taajuusalueet eli kanavaniput ovat säädettävissä.

–Ensin viritetään vahvistimeen alueella vastaanotettavat tv-kanavat ja asennusten jälkeen kanavien signaalitasot eli voimakkuudet säädetään kanavakohtaisesti jakoverkkoon sopivaksi. Tämän lisäksi käytännössä kaikissa vahvistimissa on mahdollista levittää tulokanavan leveyttä yhdestä jopa viiteen. Tätä käytetään jos lähettimessä vierekkäiset kanavat ovat käytössä. Tulevaisuudessa vierekkäisiä kanavia tulee olemaan usein kaksi kanavaa, jolloin signaalitason säätö on yhteinen, Kemppi kertoo.


Muutostyön tullessa uusien kanavien ohjelmointi ja tarvittava signaalitasojen säätö uudella ohjelmoitavalla vahvistimella on hyvin nopea työtehtävä. Vanhojen ohjelmoitavien vahvistimien muutostyö on hyvin haasteellista, koska kun laite on ollut toiminnassa 10–15 vuotta, on laitteen toiminta epävarmaa säädön jälkeen. Tällöin urakoitsija ei voi antaa takuita sen pitkäaikaisesta toiminnasta.


Muutostyöt tilattava ajoissa


Varsinkin taajaan asutuilla alueilla, joilla on paljon yhteisantennikiinteistöjä, on syytä varautua mahdollisiin ruuhkiin antennijärjestelmien muutostöissä.
 
–Helposti käy niin, että apua tilataan vasta kun tv-kuva häviää, ja silloin ollaan jo todella myöhässä. Suomessa on noin 40 000–50 000 yhteisantennikiinteistöä ja ammattitaitoisia asentajia noin 300. Yhdessä kohteessa menee kaikkine valmisteluineen kahdesta kolmeen tuntia ja tätä aikaa lisää olosuhteet, esimerkiksi pitkät matkat. Jos kaikki jättävät korjaustyöt ensi vuoteen, on ehdottoman selvää, että asentajia ei tule millään riittämään joka paikkaan, Kemppi painottaa.

Olemalla ajoissa liikkeellä voi varmistua myös siitä, että uusia vahvistimia on riittävästi tarjolla.


–Jos laitetilauksia ei tule tukkureille riittävästi, he eivät uskalla tilata tuotteita myöskään varastoon. Ja jos mennään ensi vuoteen ja tahti on sama vahvistimien vaihdossa kuin tällä hetkellä niin laitteita ei saada kohta enää riittävästi. Samaan aikaan vastaava siirtymä on menossa Espanjassa, jonne laitteita menee merkittäviä määriä, Kemppi varoittaa.

Kempin mukaan taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden kiinnostus asiaan on hyvin vaihtelevaa. Jotkut ovat hereillä, mutta kaikki eivät edes tiedä tulevasta muutoksesta.


Antenniasentaja tarvitaan paikalle kahdesti

Kun tarvittavat muutostyöt antennijärjestelmään on hoidettu ja taajuusmuutokset alueella käynnistyvät, tarvitaan antenniurakoitsija vielä toisen kerran paikalle virittämään päävahvistin uudelleen. Välttääkseen ruuhkia taloyhtiöiden kannattaa sopia toisesta vierailukerrasta antenniasentajan kanssa jo ensimmäisen käynnin yhteydessä.

–Suotavaa olisi, että isännöitsijät olisivat siis muutostöiden tilaamisessa ajoissa liikkeellä ja tekisivät luettelon tulevista virityspaikoista valmiiksi. Tämä helpottaisi meidän urakoitsijoiden työtä huomattavasti, Kemppi toteaa.

Päävahvistimen uudelleenvirityksen jälkeen on taloyhtiön asukkaiden tehtävä TV- vastaanottimien kanavahaku uudelleen. Uusimmat vastaanottimet tekevät haun jopa automaattisesti, mutta asentajan apu saattaa olla tässäkin tarpeen.

Taloyhtiön velvollisuus on informoida asukkaita ajankohdasta, jolloin kanavahaku on tehtävä. Tietenkin viimeistään silloin kun aiemmin näkyneet kanavat eivät enää näy.

Muutostyöt eivät koske omakoti- ja pientaloja, joissa ei ole yhteisantennijärjestelmää. Niissä riittää useimmiten pelkkä kanavahaun uudelleen tekeminen. Joissakin tapauksissa antennin korkeus- ja paikkamuutokset saattavat kuitenkin olla mahdollisia.






Täältä löydät alueesi osaavan antenniurakoitsijan


30.6.2015