Lehdistötiedote: Seuraava digisiirtymä pimentää tuhansia televisioita vuonna 2020

Suomessa siirrytään pelkästään teräväpiirtoisten HD-lähetysten katseluun maaliskuussa 2020. Antenniurakoitsijoiden mukaan muutos voi edellyttää jopa satojen tuhansien antennien uusimista.
Nurmijärveläinen antenniurakoitsija Petteri Yliniemi muistuttaa, että antenni tulee suunnata huolellisesti parhaan signaalin tarjoavaan lähetinmastoon.
Suomen antennitelevisioverkossa siirrytään 31.3.2020 mennessä pelkästään teräväpiirtolähetysten vastaanotossa käytettävän DVB-T2 -lähetystekniikan käyttöön. Teräväpiirtoisia T2-lähetyksiä on voinut seurata Suomessa maanpäällisessä antenniverkossa vuodesta 2011 lähtien. Selvästi ”tavallisia” televisiolähetyksiä paremmasta ja kirkkaammasta kuvanlaadusta huolimatta alle puolet HD-verkon peittoalueella sijaitsevista antennitalouksista on siirtynyt teräpiirtolähetysten katseluun.


Viestintäviraston kesäkuussa tekemän selvityksen mukaan vain 53 % niistä talouksista, jotka vastaanottavat tv-lähetyksiä pelkästään antenniverkon kautta, on teräväpiirtolähetysten katseluun tarvittava, T2-virittimellä varustettu televisio tai digiboksi. Teknisesti isompi ongelma kuitenkin on, ettei läheskään kaikissa teräväpiirtotelevision hankkineissa talouksissa ole HD-lähetysten vastaanottoon sopivaa antennia.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä toimivan Gadsatin urakoitsija Pauli Gäddala arvioi, että alueen suurimpien taajamien ulkopuolella teräväpiirtolähetysten katselu onnistuu tällä hetkellä vain noin joka kolmannessa osoitteessa.

– Aika paljon on vielä tehtävää. Monet minun asiakkaani ovat sanoneet, etteivät he kaipaa sitä teräväpiirtokuvaa, eivätkä halua maksaa ”ylimääräistä” uudesta antennista. Minä olen sitten todennut, että nähdään sitten kahden vuoden kuluttua uudelleen, Gäddala kertoo.

Nurmijärveläisen Plusasennuksen urakoitsija Petteri Yliniemen mukaan teräväpiirtolähetysten häiriötön vastaanotto edellyttää usein uuden suunta-antennin asentamista.

– HD-kanavat vaativat vanhoja kanavia enemmän vastaanottotehoa. Tästä syystä antennin kannattaa myös suunnata huolellisesti oikeaan lähettimeen, Yliniemi kertoo.

Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n jäsenyritykset toivovat, että ihmiset varautuisivat tuleviin muutoksiin hyvissä ajoin, jotta töitä pystyttäisiin ajoittamaan tasaisemmin myös tälle ja ensi vuodelle.

– Todennäköisesti loppuvaiheessa tulee taas aikamoinen hässäkkä, mutta toisaalta sitten töistä voi ottaa hyvän hinnan, kun kysyntää riittää taas enemmän kuin tekijöitä, Gäddala pohtii.

Tulevaan valmistautumista vaikeuttaa se, ettei esimerkiksi Yleisradio ole tehnyt vielä lopullista päätöstä siitä, tullaanko sen ohjelmat lähettämään jatkossa UHF- vai VHF-verkossa. Kilpailevien operaattoreiden hallitsemien taajuusalueiden katselu edellyttää käytännössä erillisiä antenneja. Muutoksilla ei ole vaikutusta kaapeliverkon lähetyksiin.

Pauli Gäddalan, Petteri Yliniemen ja muiden pätevien, oman alueensa kanavien näkyvyystilanteen erinomaisesti tuntevien, antenniurakoitsijoiden yhteystiedot löydät Satelliitti- ja antenniliiton www.sant.fi-sivujen hakemistosta.

 
Lisätietoja:

Satelliitti- ja antenniliiton toiminnanjohtaja Tauno Hovatta;
09 5476 1604, etunimi.sukunimi@sant.fi

Pientalon antenniopas, SANT ry

Viestintäviraston tiedote, Televisiot kuntoon vuotta 2020 varten



7.8.2018